sunnuntai 23. huhtikuuta 2023

Kalana kuivalla maalla

 Miten tämä voi olla mahdollista?

Tuo kysymys on monen ystäväni suulla kun kerron tekemisiäni ja touhuamisiani.

Ne jotka ovat lukeneet kirjoituksiani aikaisemmin niin muistavat millainen töhötin olen ja kuinka aina kohdallani sattuu jotain jos on jotain sattuakseen.

Milloin on liian ahdas suihkukaappi, milloin juuri laitetut ripsienpidennykset, milloin emännyys putoo paskakaivoon ym elämän koukeroita?!

Tällä kertaa meinasin hukkua nukkuessani omassa vuoteessani!

Nii-i se on mahdollista, usko pois se onnistuu kyllä?

Joo en ole ostanut vesisänkyä enkä pidä ämpärillistä vettä vuoteeni vierellä, enkä muutakaan vesiaihetta tai tavaraa.  Makuuhuoneeni ole minkään vesistön äärellä vaan ihan normaali rivitalokaksion huone johon ei edes tule vettä mistään. 

Minulta se onnistuu meinaan melkein hukkuminen omassa vuoteessa!

Minullahan on uniapnea johon käytössäni nukkuessani on cpap-laite.

Sen tuhinaan olen jo tottunut ja se niin magiasti minut tuudittaakin pitkiin yöuniin ja turvaa hengitystäni että se pysyy tasaisena.

Laitetta on hyvä käyttää mutta se tuo mukanaan uusia ongelmia esim hampaiden särky. Se johtuu laitteen tuomasta kuivasta huoneilmasta hengitykseen ja sitä varten siinä on ilmankostutus.

Niinpä minäpä sitten säädin sitä yhtenä iltana että perskeles huomenna ei säre tämän emännyyden hampaita ei.

Joo ei varmaan särkenyt kun koko akka paha meinas hukkua laitteen tuomaan kosteaan vesihöyryyn joka kertyi letkun mutkaan ja asentoa vaihtaessa letku suoristui ja kaatoi ne paridesia vettä eukon hengitys maskiin ja siitä se soutaminen sitten alkoi!

Voi helevata mikä herääminen!

Näin sinkkutyttönähän sitä öiseen aikaan toivoisi vallan toisenlaisia kosteita herätyksiä eikä mitään uimiseen ja sukeltamiseen liittyviä ollenkaan. Niin tokihan sitä voisi sukellella kuin norppa lakanoihin mutta eipä moisesta oo haavettakaan.

Siinä minä sitten naama märkänä uiskentelin kuiva uintiani omassa pedissäni huutaen apua sen mitä vesimäärän alta sain tuotettua. Mitähän naapurusto taas minusta ajatteli !!

On se hitsin hyvä että juuri seinän takana asuu tutut ihmiset josko heille menisi selitys läpi että ei ei ole ollut toisenlaisia sukelluksia bonnel-patjani uumenissa vaan laitteeni päätti yrittää saada hengen minulta. Niin mä tiedän että miespuolinen naapurini sanoo joo-o uskotaan uskotaan ja paskanen nauru päälle.


Monesti olen miettinyt näitä tekemisiäni, sattumuksiani ja tapahtumiani.

Olen ajatellut että kun emännyydestä se elon aika jättää niin se ei varmasti käy mitenkään nätisti suorilta jaloilta omassa pedissä nukkuen. Siihen liittyy varmasti jotain ongelmaa, jotain uskomatonta tapahtumaa tai epäonnea.

Sieluni silmin näen patologin miettivän että öö onko tämä edes mahdollista...hukkuu kuivalla maalla omassa pedissään pienessä rivitalokaksiossaan?!

Miltä se näyttäisi ruumiinavauspöytäkirjassa?





tiistai 21. maaliskuuta 2023

Purjeet



Miten se elämä on emännyyttä vienytkään tässä vuosien aikana? 

Olisi kuin iso purjevene, joka seikkailee aalloilta toiselle, välillä käyden karikon päällä josta taas hinaten itseään avomerelle. 

Siltä emännyydestä ajoittain tuntuu. 

Vai olisiko se ennemmin kumivene josta joku on vetänyt tulpan irti ja emäntä parka yrittää puhkua ja puhaltaa siihen uutta ilmaa ettei koko elämä vajoaisi unohduksiin meren pohjaan..tiedä lie miten on.

"Pinnalla mä pysyin vuokses
Olit laiva mulle
Myrskyjäkään pelätty me ei
Aina kun mä tulin luokses
Jälleen seikkailulle
Hurjimmalle laiva minut vei "

Tämän purjeveneen ruorissa emännyys parka pyörittelee ruoriaan, kuin hullu kauhaa puuroaan, tulematta valmista koskaan..siltä ainakin ajoittain tuntuen.

Vuodet on olleet luopumista, luovuttamista ja saamista, mutta sitähän se elämä oikeastaan onkin, mutta miksi se kaikki tulee yhden ihmisen kannettavaksi?

On ollut yksinäisyyttä, omaan koloonsa käpertymistä unohtaen kaiken lähellänsä olevan tärkeän...rakkauden, ystävyyden, hellyyden, huolehtimisen kaiken mitä ihmiselo tarvitsee...sen kaiken mikä myös emännyyden pitäen kiinni elämänilossa.

Tämä kaikki on pitänyt kuitenkin käydä läpi, sillä jos ei niin sitä ei tässä olisi sinulle kertomassa.


Mitä kuuluu kupeitten hedelmille? Niin se pistää emännyyden mielen matalaksi sillä ei elämä ole ollut suosiollinen silläkään saralla emännyyden elossa.

Voi kuinka monta yötä on tullut itkettyä elettyä elämää, menetyksiä mutta tokihan joukossa on sitä ilonkin aihetta...isoäiti! Se emännyydestä tuli tai tarkemmin sanottuna mummo ♥

Aamu Auroora sai emännyyden sydämen sulamaan, sen mitä hänen elämäänsä olen päässyt seuraamaan. Hän kävi ja sitten hänet vietiin pois käsistäni. Vieläkin voin tuntea sen miltä pieni lapsi tuntuu, tuoksuu kuinka hän ääntelee pyytäen vanhemmiltaan jotain.

Sydäntä repien luovutan tämän osani jollekin toiselle, ilmeisesti paremmalle mummolle koska siihen virkaan minua ei enää huolita!

Itkin, huusin purin pahaa oloani kaikkeen, kärsin sydän huutaen...miksi näin?

Luin kertomuksia samoista tilanteista kun oma lapsi kieltää sinulta isovanhemmuuden eri syihin vedoten, näin kävi myös emännyyden tarinassa..sopimattomuus tuli ilmi ja se ulos päästettiin!

Olinko liian antelias, autoinko liikaa? 

Kun sen lopetin niin minua ei enää haluttukaan vierelle, kiduttaen se minulta otettiin pois, silti sydämessäni on aina tilaa tälle sitä ei sieltä kukaan voi pois repiä ja tulee vielä päivä kun anteeksi pyynnön hetki tulee...siihen uskon ♥




Muistatkos sen ihana karvaisen kaverini joka seikkaili kirjoituksieni lomassa? Se on tuolla pilven päällä emännyyden matkaa seuraamassa. 

Voi kuinka pieni kaverini voikaan olla tärkeä! 

Huh luopuminen oli vaikeaa, mutta en halunnut olla itsekäs. En roikottaa toista vaivaisena minun itseni takia koska näin kuinka elämä oli jättänyt myös jälkensä minun rakkaaseen kaveriini, jolla on aina paikka sydämessäni..uutta ei tule koska sitä paikkaa ei koskaan täytä muut tai uusi pieni kaveri..se luukku on suljettu isoin lukoin ja avain heitetty purjeveneeni kokasta syvälle mene uumeniin. 




Käännän veneeni nokan kohti tulevaisuuteen. En minä suostu alkamaan märehtimään mennyttä, menetettyä terveyttä en sitä minulta on otettu pois, sillä minä tiedän että tämä on vain välivaihe jonkin uuden tulevaksi. 




perjantai 11. lokakuuta 2019

Natsi aikaista kidutusta

On se kumma kun mikään asia ei koskaan mene tämän emännän kohdalla niin kuin normaalisti!

Niin joku voisi tokaista että "mitä voisi odottakkaan naisesta joka jo lapsena putosi paskakaivoon"?
Niinpä niin ei varmaan sitten mitään... Tarina tuostakin tempauksesta on tuolla jossan kirjoittamieni tarinoiden joukossa...joo lukijani voit pyyhkiä kylmänhien se kaivo oli tyhjä!

Papa koe...voi peppu ei emännyys muuta voi sanoa!

Onneksi miehet eivät tiedä edes mikä moinen teurastaminen laboratoriokoe voi olla kun papa-koe.

Kyllä siinä jää henkiin...ainakin yleensä.
Itseni kohdalla tosin voisin jopa pelätä menehtyväni tai ainakin hiukan jonkun kiduttamisen kautta toiminto suoritettaisiin.

Tämän, jo teille selväksi tullut vaihteiset vuoteni ongelman takia jouduin tänään myös tähän kokeeseen.
Ensin kävin luovuttamassa 6 purkkia verta se menikin ihan normaalisti niin kuin joka kuukausi se tehdään, mutta tämä papa..hmm niinpä niin.

Nimeni huudettiin.. Haavisto....joo paikalla!!
Arvatenkin meinasin jänistää edellisten kokemusten jäljiltä että ei se mikään mukava tunne ole kun testi tehdään ja sen takia moisessa kokeessa en olekkaan ahkerasti ravannut.

Istuin pahaa enteilevälle kovalle pedille...housut pois!
Voi peppu miks ihmeessä juuri tänään mä läksin näillä alkkareilla...mietin mielessäni ja vedin hiljakseen edessäni olevaa verhoa että ei edes näytteen ottaja näkisi mitkä rihmat minulla olikaan ylläni.

Olin siis muuten valmistautunut kaikin moisin rituaalein tähän testiin mutta yksi tärkeimmistä asioista unohtui ja ne oli nämä surullisen kuuluisat vinyneet ja vanuneet melkein värinsäkkin jo pesukoneen uumeniin hukuttaneet alkkarit.
Kiltisti näytteenottaja oli katsomatta kun sanoin että nyt et kyllä kurki tänneppäin..

Makaamaan siihen pedille kintut levällään rautaisiin haarukoihin....voi persuus pojat te ette todellakaan usko mitä naiset joutuvatkaan kokemaan! HUh

Minusta tuli ujo...mieti minä ujoko? No olin joo näytteenottajan piti ihan rohkaista että josko rouva niitä jalkoja hiukan  avaisi että pelkkä polvien näkeminen ei kyllä nyt yhtään auta tässä tilanteessa..
No kait se oli sitten toteltava..
"Kait toi verho on oikeasti edessä ettei kukaan mua näe tässä??" Joo on se ei tänne kukaan tuu..
Kilinää ja kolinaa kuului kun näytteenottaja otti esineitä esiin joilla toiminnon meinasi suorittaa..
Meinasin jänistää..ei kait sitä olis tarvinnut ottaa? No johan täällä olet eiköhän se nyt oteta!

Olin niin nolo...toinen tuhersi ja tuhersi...ei tulosta sattuikin mahaan vimmatusti..
Kunnes haarojeni takaa nousee hoitajan pää että onko sulle koskaan sanottu missä tämä kohtusi sijaitsee minä en löydä sitä mistään??!!

Mitä helevettiä sanoin...minäkö mies? Olenko kasvanut umpeen??
"Joo se on nykyään ollu niin pirun vähällä käytöllä että tottakait moinen tilanne laittaa kaikki umpeen".
No näytteenottaja kaivoi ja kaivoi " ei sitä täältä löydy!"
Voi perse en muuta sano minulla alkoi jo jalat puutumaan kylmissä rautaisissa haarukoissa, takamus puutumaan 10 minuuttia kestäneen etsinnäin jälkeen ja ei mitään tulosta.
Miten ihmeessä se sinne voi muka hävitä?

Näytteenottaja sanoi että "älä huoli mä otan ton isomman sillä yleensä viimeistään aina löytyy"..arvatkaa minkä näin silmissäni??
Näin metrisen melan millä hoitaja parka kaivaa sisuksiani etsien suurennuslasilla kadonnutta kohdunsuutani...voi hitto mä niin meinasin nousta sängyltä ja pakenemaan nukkavieruilla alkkareillani paikalta..."eihän tää voi olla totta eihän" kysyin hoitsulta..
EI se ei löydy täältä..mitä mä nyt teen sanoi hoitajakin?
No auta siinä sitten toista..en voinut ohjata että olisko se siinä vasemmalla vai jossain takana tai jotain ei ollu kykyä nousta neidon avuksi tehtävään...
Hän nousi heitti hanskat tiskiin ja avasi sen pirun oven naapurihuoneeseen hakien apua..

Niinpä siinä minä olin..paidassani alapää paljaana jalat komiasti kohti kattoa ja sanoisinko kaikkeni antaneena..häpesin..että minä häpesin..
Mä niin kirosin itseni, hoitajat ja koko pirun tilanteen alimpaan että arvatakaa tuunko ihan äkkiä samaan kokeeseen? No en varmasti tuu saatte sit ottaa näytettä ens kerran kun en voi enään pyristellä vastaan eli hautuumaalla.

Niin ne kaksi hoitajaa sit suunnisti omalla suunnistusradallaan yrittäen tappaa minua alakautta...niin paljon ja kovin se jo sattui minuun.
Hei se on täällä...hetken touhuamisen jälkeen toinen niistä hihkaisi!
Arvaa voinko olla silloin hiljaa?? No en todellakaan...mä niin karjaisin että jee mä olen siis kuitenkin nainen hetken jo pelkäsin!!

Siitä toiminnon suorituksen jälkeen nousin kuin nousinkin elossa peltiseltä pediltäni, jalat solmussa, jalkapohjat kipeinä, varpaita paleli ja takapuoli puutuneena.. Pistin nukkavierut alkkarit ylleni nekin meni ensin ihan väärinpäin, sekä toki muutkin hynttyyt ja tein lähtöä huoneesta.
Lähtiessäni silmäni osuivat tutkimusvuoteen jalkopäässä olevaan vatiin...siis tä! Ei siinä mitään metristä melaa ollut eikä mitään isoja rautaisia pihtejä ollut saati puukkoja ja puntareita joitakin turkimus välineitä mutta ei lähdeskään siinä mittasuhteessa kun ne mielessäni olin kasvattanut.

Tutkimukseen menikin 25 minuuttia kun yleensä se suoritetaan noin viidessä minuutissa..seuraavan kerran otettava varmaan eväät mukaan pitkittyy kuitenkin tilanne taas...
Minä siis jäin siitäkin toiminnosta eloon...nippa nappa sanoisin mutta jäin! Seuraavaksi onkin mammografia ja voi persuus mua sattuu jo nyt kun tiedän mihin prässiin joudun runsaiden rintojeni kera...varmasti kerron sinulle senkin tarinana eihän sekään voi ongelmitta mennä...eihän?

keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Elämä

Arvaa kuinka useasti olen läppärini asettanut tähän tuttuun paikkaan pöydälleni että voisin kirjoittaa ajatuksiani tänne?
Niin useasti, että en siihen lukua sinulle voi antaa...arvatenkin siis tosi usein.

Miksi en ?
Mennyt vuosi..voi kauheaa en voi muuta sanoa!
Se on ottanut nyt enemmän kun tilalle olisi mitään antanut..
Aivan liian iso pyyhekumi taivaan isällä ollut tänä vuonna ja sitä ahkerasti käyttänytkin.
Lähelläni on ollut paljon iloa, mutta mennyt vuosi on myös ollut suurta suruakin täynnä..siksi minulla ei ole ollut voimia istua tähän ja kertoa sinulle elämääni...

Vaihdevuodet...niin niistä sanotaan että ei siihen kuole!
Kyllä kuolee...sen alle kuolee paljon...
Miten paljon tuo vaihde naisen elämässä elämää / tunteita kaikkea sääteleekään?
 Miksi se pääsee ohjailemaan sinun narujasi ja vetelee niillä sinua haluamaasi suuntaan?

Vaihdevuodet...ne muuttaa jopa persoonan!
Niin uskomatonta..
Ne määrää nukutko yöllä vai et, ne päättää että juuri nyt saat tulikuuman puuskan ja pusket hikeä iholtasi kuin jokin maratoonari ja hetkenpäästä sinua palelee..ne määrää millä mielin aamulla itsesi uuteen päivään saattelet ne taitaa jopa akkapahan suuhun laittaa sanoja muunnellessa mielialaa päivän aikana laidasta laitaan.
Ne katkoo suhteita, rakkaushan ei mihinkään katoa mutta varmasti saa suuren viillon kun toinen on tämän tunnetilan vallassa!

Joo ei en piiloudu moisen hormoonimyllerrykseni taakse se olisi raukkamaista, mutta kun tiedän että en halua olla tälläinen..kävelevä kiukutteleva haamu.

Kun tämä hormoonien täyttämä tai niiden puutetta aiheuttava tila tulee niin akasta tulee piru...se sanoo mitä sylki suuhun tuo, tekee juuri niin kuin haluaa ja hetken kuluttua tämä rohkea sanantuottaja itkee polvillaan elämänsä edessä että nyt en enään jaksa...en jaksa.

Minäkin..voin myöntää. Monta siltaa nyt kaatanut toimimisellani..syytän joo raukkamaisesti vaihdevuosia, mutta kun niin vain on..
Ne veivät minulta yöunet..sen mukana meni siis hyväntuulisuus, nauru, rakkaus..elämänhalu.
Ne toivat kuumat aallot, hikipisarat selässä sekä otsalla kunnes palelet niin että villasukat kesäkuumalla laitettava varpaiden suojaksi vaikka ulkona onkin reilusti yli hellerajan.
Ne vei minulta niin paljon...en tiedä millaisella laastarilla tämä saan enään mitenkään korjattua mitä se vei mutta kaikkeni yritän..sen tiedän..en luovuta.

Eletty vuosi..huh ei varmaan kenenkään elämään niin paljon täyty kyyneleitä yhden eletyn puolen vuoden ajalle kuin minun...ja ystävieni. Kun se riipaisee vietestä se jättää vain tyhjän tilan tilalle vie mennessään jotain mitä sydän ja järki ei tajua.
Olit tässä mutta et olekkaan.

Käyt unissa..useasti. Tiedät että sinua kaivataan niin monella taholla, sinusta puhutaan joka päivä...se ei lopu koskaan...olet koko ajan läsnä vaikka et järjellä ajatellen voi olla mutta olet.





Jäljelle jäi suunnaton tyhjyys ja kaipaus ja muistot...

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Elän....

Olen täällä!
Jalkani ovat taasen vahvasti maankamarassa kiinni joidenkin horjuttujen vuosien jälkeen. Olen ollut hiljaa jotta en kaada kaikkia ovenkarmeja ohi rynniessäni enkä tallo jokaisen rakkaani varpaille huomaamattani..olen antanut teille kaikille tilaa hengähtää ja itse tuhista omaa suruani ja kiukkuani jossain aivan muualla..

Mieli ja ajatukset alkavat olemaan taas omilla oikeilla uomillaan..ja hyvä niin olisin muuten kaatunut niiden mukana jos en olisi osannut ojentaa auttajilleni käsiäni!

Nämä kädet, ojensin ne tuplaten en vain siis toista vaan molemmat räpylät ilmassa heiluen että täällä minä olen valmiina uudestaan elämään.
Kävin aika pohjalla..en haluaisi kokea moista enään koskaan uudestaan...se oli opettavaista..sen kyllä myönnän.
Ehkä ilman sitä en olisi se minä mikä juuri nytten olen...se vahva minä.
Olenko minä vahva?
No ainakin vahvempi kuin joitakin vuosia sitten...uskon näin se on! Näytän sen sinulle...lupaan sen.

Voi kuinka olinkaan paha..häpeän..niin teen todellakin häpeän tekojani, sanojani, ajatuksiani...se en ollut minä se oli jokin muu joka yritti ohjata myös minua syvemmälle omaan pahaan oloon, unohtaa muut ympärillä yrittäen että alati kiemurtelisin ajatuksissani yksin syömmessäni.
Se jos joku tuhoaan kaiken kauniin ympäriltään...se tuhosi melkein minutkin!

Myös minun peilissäni on sittenkin se kaksi puolta ei vain se minkä tänä aikana ehkä näin..olen siitä onnellinen!

Miten aika on kulunut nyt kun erostakin on jo reilun kaksi vuotta?
Yksin..niin tosin märehtien..siksikö emäntä näin pullea sitten onkii??
Niin kuin laitumilla märehtivät sarvipäät...no joo ei ehkä tämän akkapahan mahaa kuitenkaa ne rehut ole pullistaneet kyllä se on se lohtusyöminen.

Joku omassa murheessaan unohtaa syödä,  minulla se on taasen toisin päin..unohdan olla syömättä!! Heh no en minä ole mikään sen isompi kuin kirjoitteluani aloittaessakaan, mutta en tosi ole poveani pienemmäksi ainakaan saanut...kiitos niiden kaikkien lohdullisten herkkujeni!

Olen siirtynyt näkkileipään... heh en meinaa mitään kilojen pudotusta pelkkää kuivaa leivän kannikkaa nakertaen saada, mutta nyt on tämän eukon alettava katsomaan peiliin..hymyillä sinne ja sanoa että  olen kaunis!!
Olenhan kaunis...olen minä.
On päiviä kun peilikuvassani on tukkapystyssä vinuneessa paitulissa oleva entinen rouvasimmeinen ja on myös päiviä että siellä vastassa on punatut huulet hiukset kauniisti sivuille kammattuna...olen kaunis niin ulkoisesti kuin sisäisestikkin...tiedän sen!

Aletaan taas elämään..meillä molemmilla on sille niin paljon annettavaa..toistemme elämälle..toisillemme...♥


sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Jätit minut hiljaa..

Siihen ei tarvittu sanoja...ei ilmeitä..ei kahden ihmisen välisiä keskusteluja aiheesta...et antanut siihen mahdollisuutta!

Tulit elämääni rytinällä...ystäväksi, joka neuvoi, elämäni karikoita kohdatessani, miten voisin muuten toimia kuin aina ennen...ensin toimin sitten ajattelen tyylilläni.

Ystävyys muutti muotoaan..siitä tuli tunnetila sydämen alueelle, huomaamatta se kaivoi koloa rintamukseen ja asettui sinne saaden akkapahassa kaikenmoisia vääntymyksiä ja olotilojen muutoksia kun ystävyydestämme tuli puhe tai muuten se oli lähelläni.
Odotin sinua aina..sydän pamppaillen ja kun se hetki tuli että olit minun ja tunsin itseni veteläksi, pieni puna poskillani hymyillen sain sinulta aikaasi ja koko ajan teit koloasi isommksi minun mieleeni..sisälleni.

Aloin pitämään sinua kuin omanani...sinä ihmissuhteena jonka kuvittelin viedän yhteistä polkua lopulliselle polulle ja sinnekkin yhdessä käsikkäin kulkien.
Olin niin varma että minun sydämeni asukki olisi siellä pysyäkseen ei vain leikkiekseen vuokraemäntänsä sydämellä.

Kun kuulenkin sinusta jotain...sydämeni heittää takakenoisen kolmiloikan toki polvet notkuen tulen alas, mutta voi sitä onnistumisen ja ilon riemua...olet siinä omanani sen ajan..
Ymmärrän niitä ei aikoija ei ole minulle paljoakaan antaa olethan niin haluttu ja moni muukin varmaan odottaa samallalailla omaa aikaansa jonka voisi kanssasi jakaa...haluaisin taistella tästä ajasta, mutta miksi et antanut siihen mahdollisuutta?

Voi mina akka pahaa miten monin keinoin sinua olen yrittänyt unohtaa, ne kokeiluni eivät johtaneet mihinkään..kuulemma minuun ei voi luottaa??
Niin yritin minä tavata muitakin mahdollisia muuttoinnokkaita asukkeja sydämenisopukkaan, mutta sen sanon että ajatukseni ja kaikkeni on alati ollut muualla.
Niitä ei ole montaa..minusta tietysti nyt ajatellen nämä kaikki kokeiluni tavata ja tutustua uusiin kasvoihin on ollut turhaa.
Miksi edes yrittää kun tiedän että en mene siinä askeltakaan pidemmälle ennenkuin meidän ystävyytemme on lopullisesti kuopattu..pois syämestä viimeinenkin kalusteesi muutettu jättäen sen tyhjyyden jota voi sitten hiljakseen alkaa täyttämään.

Minä olen jotenkin pelännyt alati tätä päivää kun sinusta en enään kuule mitään, siksi kait kävinkin tutustumassa muihin, sinä sydämessäni...tosi tyhmmää ne ei johda mihinkään...ei edes lakanoiden väliin koska sitä en voisi sinulle enään tehdä. Omaa virhettäni en ala toistamaan opin jotain mitä se toiselle voisi tehdä, miltä se tuntuu..

Nyt olen totaalisen yksin! Lapset käy alati, soittavat puhelimella pidellen äitiään pystyssä, tässä hetkessä.
Samalla huomaten pienen kyyneleen joka alati virtaa äidin silmäkulmasta selittämättä mitään...lähtisit äiti edes kanssani kävelylle saisit edes raitista ilmaa.
Ei jaksa..töiden jälkeen väsynyt niin...kiitos rakas kun muistit ! ♥

Jätit minut niin hiljaa....


torstai 12. tammikuuta 2017

Vaihteiset vuoteni...vai mitkä ihmeen kuumat aallot ne olikaan

Emännyys on piru...oikee itse pääpiru..näin oon ainakin itte miettinyt!
Vai mikä kumma minuun on sitten mennyt?

Mielialani vaihtelee viiden minuutin sisällä laidasta laitaan, halukkuus tai into tai sen puute tai liiallinen sellainen kaikki voi muuttua minuutissa kahdessa ja taas on piru irti..

Olen ollut aivan kauhea, olen ollut itsellenikin aivan kauhea saati mitä rakkaat ympärilläni ovat saaneet kokea ja kuulla!
Voi persuus olen minäkin...kuumine aaltoineni!

Niin siinä se tuli sit sanottua...kuumat aallot ne aallot hiki pintaa korventaa !

Kuumat aallot suuret ongelmat toi, hikivaivat sekä tunnekuohut. Happamen tunnelman ne tullessaan loi..mieli masentaa ja hiki virtaa sekä kaikki alkaa korventaa...

Se oli kuin todellinen nuijaisku päähän tajuta että tähänkö sitä ollaan sitten tultu..ei saameri juurihan pari päivää sitten täytin vajaa 50 vuotta niin ongelmat alkoi heti.
No ei ne het alkaneet vaan ovat tulleet ystäväkseni vierelleni hiljakseen lupaa minulta kysymättä ja ilmeisesti katsoi asuntoni koon senmoiseksi että sinne sekin mahtui asumaan eli jäi pitkäaikaiseksi vieraakseni.

Olen kuullut naisista joille tämä tauti on iskenyt.
He ovat pistäneet perheensä pihalle ja alkanut riehuamaan ja savuamaan aivan kaikesta ja tätä jatkuu päivästä toiseen kuulemma.
Välillä nämä tautin kantajat mököttävät kotonaan, eivät liikuta jo vanhaa takamustaan mihinkään ja miksi liikauttaisi eihän hänestä enään ole mihinkään muuta kuin pilaamaan toisten päivän kuumine aaltoineen.

Minusta on tullut ihan samanlainen.
Kierrän ympyrää isossa sängyssäni keräten joka päivä lisää univelkaa, siirtyen tyynyjeni kera sohvalle josko siellä--no ei...palaten takas lähtöpisteeseen.
Istua nökötän sänkyni laidalla päättämättä mihin pääni laitan välillä pää jo nytkähtää väsymyksen takia polviin ja joku kerta löydän vielä itseni lattialta makaamasta..sekin päivä vielä tulee.
Kun ei aivot toimi niin että jotain järkevää päätöstä aamuyön tunteina enään osaisi tai voisi tehdä.

Istun aamun valkoisen sohvani nurkassa...mökötön en vastaa en piruillanikaan vastaa soivaan puhelimeen.."siinähän etsiin minua ei taida kuitenkaan oikeasti kaivatakkaan"...tämmöinen hölmö minusta on tullut yhdestä taudin kantajasta...kuumien aaltojen alle jääneestä akkapahasta.
Menen ja vielä ääneen sen kerron ja tunnusta..olen tullut siihen ikään että kohta mikkään ei toimi.

Olen ollut oikeasti huolissani itsestäni..ja nyt vasta tajusin että miten huolissani rakkainpani ovat olleet...ja minä pöllö en nähnyt mustien synkkien lasieni takaa että hei joku rakastaa minua ja oikeasti kaipaa ja on huolissaan....rakastuin ilmeisesti itsesäälissä vellomiseen tai siihen saamattomuuden tilaan jonka tämä tauti toi tullessaan.
Nyt kun itse tajusin mistä tämä kaikki johtuu olen kuin uudesti syntynyt..no joo välillä naama punoittaaa kuumuudesta, selkä märkänä hiestä saati ne levottomat unet ja itsesäälissä rypemiset...nämä kaikki onkin johtuneet sinusta tautisesta "madosta" joka olet minuun luikerrellut ominluvin jonka nyt olen päättänyt ilokseni voittaa ja nujertaa.
Mato nimeltä vaihdevuodet..istun sen päälle ja olen ylpeä et saanut minua nujerrettua vaikka aika lähellä se olikin...huh huh onneksi ette rakkaat minua hyljänneet tämänlään aallonniskan päällä käynnin jälkeenkään!

tiistai 3. tammikuuta 2017

Runoutta


  SINÄ OLET



Sinä olet sydämessäin, kaivoit sinne kuopan asetuit sinne makaamaan.
Sinä olet mielessäin, kiemurrellen asetuit paikoilleen ja sanoit siihen jääväsi.
Sinä olet askeleissani, kietoutuneena jalkoihini sanoean tukien minua jokaisella askeleella
elämäni polulla, kerrot kannattavasi minua.

Tule vierelleni yöksi..ole vierelläni aamuun. Anna toistemme tuntea tämä yö.
Tule vierelleni yöksi..ole vierelläni aamuun. Anna toistemme tuntea tömä yö.


Sinä olet minun, enkelini olkapäälläni. Katsettani tukien keskellä suurimpiä elämäni myrskyjä
taivaltaessani....sinä olet..
Sinä olet minun, selkärankani tuki. Tuet kulkuani kun askeleneeni horjuu ja joudun ottamaan tukea kulkiessani..sinä olet.

Tule vierelleni yöksi..ole vierelläni aamuun. Anna toistemme tuntea tämä yö.
Tule vierelleni yöksi..ole vierelläni aamuun. Anna toistemme tuntea tömä yö.

En ole sinua nähnyt..en ole sinun ihoasi tuntenut silti sanon että sinä olet minun koska sydämeni sen kertoo niin olevan...meidät on luotu toisillemme.
Kun aamu taas nousee niin herätän sinut viereltäni, kosketan kuumaa ihoasi ja sanon että tästä päivästä tulee hyvä...sä oot siinä vielä huomennakin..tiedän sen...sinä olet!

                                                                                    3.1.2017 Sari

lauantai 24. joulukuuta 2016

En usko enään pukkiin...

Joulu se armas aika jolloin jokainen rauhoittuu niin mieleltään kuin menemisiltään.
Emännyys vaan käynyt kierteellä kun pirunmoinen korkkiruuvvi joka viimeisen kierroksensa jälkeen pamahtaa omallalaillaan maatakiretävälle radalle..
Onneksi näin ei sentään käynyt...huh jopa emännyys on tyytyväinen.

Emännyys sai pienet kupeittensa hedelmät vierelleen...hetkeksi. Nautti niiden katsomista muisti heidät sellaisiksi nippu nakkeja vaahtosammuttimia jotka päät kolisten kävivät toistensa kimppuun ja ottaen alati pieniä painiotteluita tai mittelöitä.
Kun nyt katson heitä joudun nostamaan omaa nenääni monta astetta ylemmäksi....heistä on tullut niin isoja komeita uroita..ei ihme että aina on joku tyttö väljyssä tai kokeilussa..
En tiedä kehenkä liet tulleet osin varmaan minuun koska kun laitetaan meidän 4 silmät viereikkäin niin meillä kaikilla on samalaiset...viirusilmät ne lehmänsilmät joita minun nuoruudessani joku minut nähdessään sanoi...lehmän silmät
Isot pallomaiset sivuilta hiukan surumielisesti alenevat....tahtoisin että ilmeeni ei moinen olisi ollenkaan enhän nyt alati niin surumieli olet että jokaisessa valokuvassani joko minun epäilleen juuri itkeneen tai kohat taivas repeää ja itku saa vallan.

Emännyys kirjoitti viestin joulupukille toimitti sen varmoihin käsiin että se kirjoittamani ja hiljaa sanomani joululahja toive toteutusi..odotin sitä viikon sillä toiveessani ilmaisin että lahjan antamisen ajankohdan ei tarvitse olla juuri aattoillan kiirein aika vaan sellainen aika jolloin sen antaja ja saaja ovat kumpikin rauhalilsessa mielentilassa...odottaen mitä sanojalla on samomista.

Kaikkia lahjoja ilmeisesti pukki ei voi toteuttaa tai katsoo ne senlaisiksi että joko lahjan saaja tai antaja ei ole sitä ansainnut..en tiedä niin vain kävi ei tullut vaikka kuinka sormet ristissä sitä odottelin into pinkeenä.
Emäntä katsoo pimeävää takapihaansa, miettii ja päättää...johan se oli vasta kolmas joulu ja toiveeni ei toteutunut jospa se sitten seuraavana jouluna...mutta nyt alan uskomaan että ei se joulupukki taida ollakkaan ollenkaan todellisuutta...kaikki toiveeni hiljalleen unohtuneet ja jonnekkin toisten lahjakääröjen sekaan unohtuneet ja hävinneet..perille ei ainakaan eivät osanneet kulkeutua.

Nooh ei olla lapsellisia vaikka lapsenmielisiä ollaankin...uskon minä pukkiin sahapukkiin kilipukkii ja onhan noita kaikenmoisia vuohipukkejakin...niihin emännyys taitaa uskoa vaan tämä valkoparta saa nyt jäädä toisten jännityslistoille...voin sanoa ei ne toteudu vaikka kuinka toivoisi!

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Oikee enkeli heheheh

 


Emännyys on ollut vaikea!
Niin vaikea että itteäänkin hävettää kohta katsoa peilistä kulahtaneita kasvojaan..selvästi tämä elämän hetken tuoma murhe ja tämä kaikki vatutus on jättänyt emännän silmien ympärille syvät uurteet.

Mieliala vaihtuu päivästä toiseen, itkeä pirrautat päivänä ja toisena rumsaammin toisena taas pidät ittes niin pirun kovana että ehei tän suvun akat ei vollaa..ainakaan jonkun menetetyn tai jonkun haaveen tai jonkun semmottisen mitä käsillään ei kiinni saa..ei itketä perskeles!

Itken minä siltikin...astuessani taas tähän yksinäiseen kotiini...käydessäni isoon kylmään petiini taas yksin..tehdessäni taas jumalattoman annoksen ruokaa koko komppanialle ja huomaan kattaneeni pöydän kaikille rakkailleni mutta kukaan ei tullutkaan...tai kun läväytän ison leviän persuukseni pikkiriikkisen saunani kuumille lauteille norkun siellä tovin kunnes tajuan...vittu tästäkään tuu mitään!
Masentaa, masentaa ihmisten iloiset ilmeet, ympärillä pyörivät kivat jouluiset viserrykset perskeles minä joka aina oon jouluna herännyt kukkaan..uutteen komiaan amarylliksen tasoiseen suureen kukkaan levittäen omia tuoksujani kotia laittaessani ja herkkuja valmistaessani...joulumasennus? Olisiko se sittenkin sitä...?
Perunko sittenkin sen niskalaukauksen tekijän jonka männä viikolla netistä itselleni jo tilasin...tuvan takana olis ollut tilaa mihin pammauttaa niin loppuis tämänkin akan viserrys ja kaikesta valittaminen!

Olen ollut hankala...voi perse saan taas hävetä!
Sarppaa...en muuta voi sanoa kun hokea nimeäni ja samalla tukistaa takatukastani ja päättää että nyt tää vollaaminen saa olla tässä.
Joulun olen yksin se on jo menetetty mutta sen tilanteen korjasin niin että varasin työpäiviä jokaiselle juhlapäivälle ja taisin siinä samassa ottaas itselleni päivystyksiäkin eli ei tarvitse yksin olla..katsoa tyhjää joulukuusen alusta olemattomista lahjoista, ei tarvitse olla ojentamassa lämmintä glögi rakkaalle kun ei tätä edes ole jolle sitä antaisi, ei hämmentä valkoista puuroa jota kakarat kuumeisesti odottavat saavansa pienen mantelinmuotoisen palkinnon saanti silmissään...täytyyhän se saada omalle lautaselle sehän on selvä.
Mitä tekee sinkku emännyys? Ostaa sen pirun riisipuuronkin valmiina kaupasta, ei oo mantelia mutta ei sitä siihen muoviseen lokerikkoon laitakkaan koska fiilishän on jo persuuksissa mitä sitä parantamaan moisella ilonaiheella kun manteli omassa lautasessa, lorauttaa sekameteliäkin suoraan litraisesta purkista sitäkään laiskana tänä vuonna valmiiksi ole tehnyt saati ne piparit...vattu yhtään piparia en leivo en vaikka en tosin itse niitä söisikään koska hyvä taikina pilataan uuniin laittamisella sen maku muuttuu sanonko miksi..eli ostan senkin valmiina.
Joulukinkku..voi hitto se vasta stressaakin..mistä ostaa sinkkupalaa vai täytyykö tosiaan uhrata ja ostaa se tutuksi tullut 10kg jääpala jota sit paistaa itselleen että varmasti saa vatsahaavan ym ummetukset ja kurjimukset kun sen ittekseen kuitennii joutuu syömään.

EIkö mitenkään kelloja saisi siirrettyä tai voitaisiinko kerralla hypätä seuraavat kaksi viikkoa joulun ylitse ja alkaa odottamaan vuoden vaidetta onhan se uudenvuoden yö aivan toista sinkkunaiselle kuin jouluinen yö...baariin en lähde pukkeja katselemaan ei samperi ei sentään...mitä mä teen että jään henkiin tästä joulusta...auttakee!!

Joo eloon jäädään..hitto ihan varmasti! Jokaiselle tulee aikoja että kauhotaan kuoppaa ittelleen ja samalla kaadetaan pari aitaa ja ym mahdollista estettä kun ei silmätlaputettuina muka huomaa mitä ympärillä tapahtuu ja muut  tekee..
On se onni...että minulla on rakkaat lapset, ystävät te kaikki ympärilläni...teistä olen niin niin hiton kiitollinen!
Saatte tulla joukolla antaa lumipesut tämän kerran lupaan tätä lupausta ei sit monesti tuu...ps..peruin sen niskalauksen antajan antakoon sen perutun ajan toiselle onnettomolla jolle joulu ottaa koville...yksin ♥ 

torstai 1. joulukuuta 2016

Omin kätösin


Joulu..se kultainen aika millon me kaikki sisustamisen pistoksen saaneet naisimmeisest juoksemme sukkahousumme takasaumat piukeena ale marketeista marketteihin hivelemään ja sivelemään kaikkea mikä vaan kimaltaa koriasti.
On tää sairasta sanoisin minäkin ja silti vedän vyötä tiukemmalle että saumat pysyy tahdissa mukanani..vauhtia meinaan on.
Minä ja Mimmi..ollaan varmaan kohta kotikaupunkimme sisustusbutiikit taas kolunneet ja mielessämme sisustaneet omat kotimme mieleiseksimme...onhan tulossa taas aika jolloin akkaraasut saa ampua överiski ja miksi ei ampuisikaan...olemmehan me mestareita tällä saralla...sanon sen röyhistäen rintaani...

Kun katsoo meidän kummankin kotia...on bling blingiä on sitä ja tätä mutta sama kaava kummankin kodissa..tietyt värit on pannassa ja tiettyjä taas pursuaa yli äyräiden..
Kodit ovat viihtyisiä ne on koteja joissa ollaan rennosti eikä tarvitse pingottaa..saa olla oma itsensä.
Minulla ei sentään ole miestä tämän kaiken härpäkkeen ja turhakkeen keskellä Mimmillä armas ahertaja yrittää röyhistellä rintaansa ja esittää perheen urosta kaikin tavoin ettei vain miesmäinen egonsa häviäsi kaiken kauniin ja kiiltävän taustalle.
Joo ei sitä pelkoa ei ole...tää uros osaa pitää itseään äänessä...huh huh lumihanki olisi joskus paras jäädytin ;)
Nyt tämä uros on saanut meidät naisimmeiset kerrankin hiljaiseksi...voi pieru että on miehellä vaikeaa lähteä pikkujouluihin kun ei meinaa päälaella harvenevaan kuontaloonsa saada mieleistään väriä ylle...sitä on nyt kolmatta päivää värjättä ja föönätty että herran on hyvä vetää lippalakki pois työkaveriporukassa saamatta iloista naurunremakkaa oman ulkomuotonsa takia..
Kuka vielä sanoo että naiset on turhamaisia??

No onhan sitä emäntäkin seonnut..se nyt ei ensimmäinen kerta ole mutta kaikkea on kekeilta paitti sitä kansantanhua jonka jo oon muuten kokeillut.
On ripsiä pitkää hiusta on silmät suurellaan uusinta uutta..heh heh no ei siinä epätoivoista mutta itseasiassa kivaa!
Huomenna emännyydellä onkin 4 tunnin istunto sovi
ttuna kampaajansa pehmoisella penkillä tuon ajan aikana pitäisi hiukset olla kuin uudet..mä lupaan ne on!
Nyt jo tuntuu että on varmaan parasta ilta viettää pitkälleen huomenna emännyyden leviä persuus huutaa pariin otteeseen hoosaiannaa..
Kun akat koreilee niin koditkin..
On tehty kransseja, on vaihdettu järjestystä on sitä ja tätä mutta voi kuinka kivaa se on!!
Me Mimmin kaa pursutaan itoa ja ideoita kun saisi niille kaikille vaan tekijä. Saunanikin odottaa purkajaansa niin ja lopulta kasaajaansa meinasin sen ulkoista muotoa hiukan muunnella ja sisustaa sen karuja seiniä..ym ym mutta kukaan ei ole ilmoittautunut vapaaehtoisesti tähän työhön ja Habaa ei voi kun sillä on se pulma tukkansa kanssa koska huomennahan ne bileetkin on jossa miehen olisi tarkoitus loistaa....no loistaminen voi olla monenlaista tuosta tukan värimäärästä mitä siihen on työnnetty niin tää urost varmaan loistaa jo senkin takkii!!

Joulukuu aluillaan ja koti vielä täysin laittamatta. Kaikki kerkeää vielä muuttamaan paikkaansa kunnes ne taas kerätään laatikkoon odottamaan vuoden tulevaa juhlaa aikojen vieriessä.
Pelkään joulua...kuinka yksin sitä sitten on jos nyt on jo näin?

      


Kalana kuivalla maalla

 Miten tämä voi olla mahdollista? Tuo kysymys on monen ystäväni suulla kun kerron tekemisiäni ja touhuamisiani. Ne jotka ovat lukeneet kirjo...